Aluksi kävin tietenkin monissa eri kaupoissa, kun etsin sitä parasta ja minulle sopivinta. Nyt mulla alkaa jo olla ihan vakituiset paikat, mistä mitäkin käyn ostamassa. Lähikauppani on suoraan sanoen aika surkea, mutta saa sieltäkin vesipullon ja valkoisen sämpylän "hätätilanteessa". Nimeltään se on komeasti SUPERMERCADO, mutta kooltaan vastaa tavallista suomalaista R-kioskia.
Jäätelöitä mainostetaan näyttävästi kaupan ulkopuolella, mutta sisällä en niitä nähnyt. Kun kysyin myyjältä (nuori nainen ei ymmärtänyt sanaa ice-cream, mutta onneksi minä olin jo oppinut sanomaan helado!), hän avasi pienen umpikantisen pakastimen ja kaiveli leipäpussien alta, ja löytyihän sieltä muutama sulkaatuutti!
Oudoimmalta suomalaisen silmään näyttävät näiden maitohyllyt. Muistuttavat enemmän meidän pesuainehyllyjämme pahvilaatikoineen ja muovipulloineen. Joissain kaupoissa on lisäksi "fresh milk" kylmäkaapissa, mutta yleensä maito myydään lämpimästä hyllystä.
Suosikkiruokakauppani on yhä se HiperDino, josta silloin yhdeksän vuotta sitten ostettiin Pertun kanssa "kotimaisia banaaneja" ja "kotimaisia viinirypäleitä".
Luulisi, että täällä hedelmät ja vihannekset olisivat paljon parempia kuin Suomessa, mutta ainakin tomaatit ovat sennäköisiä, etteivät taatusti menisi kaupaksi Suomessa.
Ruokakaupoissakin näkyy jo joulun lähestyminen. Ilmeisesti täälläkin kinkku kuuluu jouluun - tai ehkä se kuuluu kaikkiin juhliin, en tiedä...
Kalatiskin kierrän mieluummin kaukaa. Kalat lojuvat jäiden päällä ilman mitään lasikupua tai -kantta, ja haju on sen mukainen... Nyljetyt mustekalat eivät myöskään mitenkään kiihota mun ruokahaluani.
Ilmankos ne Reuhkalan pojat halus maitoa tuliaisiksi - samanlainen lämmin maitohylly oli Ranskassa. Jää päivystämään tomaattien viereen joku päivä ja kysy paikallisilta, mihin ne käyttää niitä :D
VastaaPoista