Kävin kylässä

Kävin eilen kylässä suomalaisen pariskunnan luona, joka on asunut enimmäkseen täällä viimeiset 15 vuotta. Sain niin paljon uutta sulateltavaa, etten meinannut unta saada illalla.

Ensin kävimme syömässä yhden Orotavan kylän guachinchessa. Guachinche on sana, jota ei löydy edes sanakirjoista, koska koko ilmiö tunnetaan vain Kanarialla - tarkemmin sanottuna vain Teneriffalla - itse asiassa vain Teneriffan pohjoisrannikolla. Se tarkoittaa pientä yksityistä ravintolaa, joka on usein avoinna vain osan vuodesta. Guachinchessa myydään nimittäin vain talon omaa viiniä, ja kun viini loppuu, paikka suljetaan. Toki vettäkin saa, ja virvoitusjuomia, mutta ostoviinin myyminen on kielletty. Joku oli saanut kovat sakot ja suljettu määräajaksi, koska oli myynyt kaupan viiniä. Yleensä guachinche on autotallissa tai vastaavassa tilassa, ulkoapäin siis tosi koruton.

Pöydän takana meidän isäntäväki Ville ja Tuula, etualla Heikki ja Maija.

Viinin seuraksi myydään ruokaa, mutta mitään ruokalistoja ei ole, eikä saakaan olla. Guachinchessa saa olla tarjolla kolme ruokalajia, ja niitä sitten syödään jos jotain halutaan. Tosin tuolla eilisessä oli kyllä muutama laji enemmän. Salaattia siellä ei ollut ollenkaan, vaan lihaa, makkaraa, kanaa ja munia, kaikki ranskalaisten kanssa. Ja kaikki tosi hyvää! Makkarat + kastike oli aika kaukana suomalaisesta nakkisoosista, ja suurinta herkkua oli se kananmunasörsseli, huevos con tambien. Siinä oli ihana kastike!

Huevos con tambien.
Lautaset tuodaan keskelle pöytää, ja koko seurue voi popsia samalta lautaselta,
tai pyynnöstä saa kyllä ihan omatkin lautaset kaikille.

Söimme viisi lautasellista tyhjiksi (kaikki saivat masunsa ihan täyteen!) joimme kaksi litraa talon viiniä sekä vettä ja yhden oluen, ja koko seurueen lasku oli 37 euroa.

Ruoan jälkeen ajelimme lisää ylämäkeen, noin 500 metrin korkeudelle, Tuulan ja Villen kotiin. Se oli kuin suoraan niistä lukuisista kirjoista, joita mä olen lukenut muutosta haaveillessani: suomalainen pariskunta tuli tänne etelään, osti vanhan rapistuneen talon ja puutarhan perikunnalta ja alkoi kunnostaa... Ja kunnostaa... Ja kunnostaa... Talo oli ollut tyhjillään vuosikausia, kaikki puuosat oli tupajumit syöneet, portaille ei juuri uskaltanut astua, puutarha oli yksi suuri tunkio, viiniköynnökset rehottivat ja peittivät kaiken alleen... Mulle näytettin kuvia ja kerrottiin tarinoita alkuajoista talossa, ja mä kuuntelin tietenkin aivan haltioissani. Nyt mä näen omin silmin sen, mistä olen niin kauan lukenut ja haaveillut! Pääsen luultavasti mukaan sitomaan viininvarsia keväämmällä kun ne on leikattu!

Koska talo on niin korkealla, siellä on tietenkin kylmempi kuin täällä kaupungissa. Joinain aamuina mittari on näyttänyt jopa alle 10 astetta. Mutta maisemat ovat upeat! Vasemmalla loistaa Teiden huippu ja koko upeat, vihreät rinteet. Oikealla näkymä jatkuu Orotavan yli Puertoon ja kauas merelle asti. Kirkkaalla säällä näkyy kuulemma La Palman saarelle asti! Kiersimme talon ja puutarhan ja istuskelimme terassilla auringon laskuun asti. Koti oli sisältäkin todella kaunis, mutta en sentään toisten kotona viitsinyt ottaa kuvia. Huoneet olivat pieniä, kaikissa ei edes ikkunaa, ja portaikot sokkeloisia, espanjalaiseen tapaan, mutta sisustuksessa näkyi kyllä suomalaisen isäntäväen käden jälki. Saunankin olivat rakentaneet vanhan keittiön paikalle alimpaan kerrokseen.

Maija poimii tomaatteja, vasemmalla avokadopuu.

Kotiin lähtiessämme saimme vielä mukaamme oman puutarhan strelizia- eli kolibrikukkia, appelsiineja, avokadoja ja tomaatteja suoraan puusta. Olipa ihana kyläreissu!