 |
| Leikatut rangat... |
 |
| ... ja sidotut. |
Sitomiseen käytettiin luonnon niintä, joka maatuu aikanaan, kun on tehtävänsä tehnyt. Ei niitä ihan joka paikasta noin tiuhaan tarvinnut sitoa kuin kuvassa, mutta tuosta kohtaa nyt sattui saamaan sopivan kuvan.
Rangat näyttivät maallikon silmiin aika kuolleilta, mutta olihan siellä paljon silmuja, kun tarkemmin katsoi. Varsia sai myös taivutella ihmeen kovaa, eikä ne napsahtaneet poikki, vaikka näyttivät niin kuivilta.
Meitä oli isäntäväen lisäksi neljä talkoolaista, ja jokainen otti oman rivinsä ja alkoi sitoa. Iiris ja minä tulimme kuitenkin aika pian siihen tulokseen, että on hankalaa puristaa varsia tiukkaan nippuun yhdellä kädellä (siinä tarvittiin voimaa!) ja tehdä solmua toisella, ja niinpä me aloimme tehdä yhteistyötä: toinen puristi ja toinen solmi. Sillä tavalla homma eteni sujuvasti. Aina uuden rivin päässä vaihdettiin osia.
Aluksi sää oli oikein hyvä: lämmintä, ei sadetta, ei tuulta, ei paahtavaa aurinkoakaan. Mutta jossain vaiheessa pilvet ympäröivät meidät (olimmehan 500 metrin korkeudessa!) inhottavalla kostealla kylmyydellään, joka tunkeutui kaikkien vaatteitten sisälle.
Onneksi kyseessä olivat suomalaiset viininsitomistalkoot! Työn touhussa meni kolmisen tuntia, sen jälkeen syötiin lämmintä lihasoppaa ja ruisleipää, ja lämmitettiin SAUNA. Saunassa tuli niin autuaan lämmin ja rentoutunut olo, että olisin takuulla nukahtanut kuin pieni possu, jos vain olisin mennyt pitkälleni. Mutta vielä paistettiin terassilla letut, jotka nautittiin suomalaisen mustikkahillon kera ennen kotiin lähtöä.
Olipa taas ihana päivä! Samalla sain taas lisää vinkkejä, missä kannattaa vielä käydä, kun aikaa on vielä yli viisi viikkoa. Kaikki muut mukana olleet lähtevätkin jo kolmen viikon päästä. Muuttolinnut alkavat palailla Pohjolaan.
 |
| Ville jutteli sujuvastin espanjaksi naapurin isännän kanssa, joka puuhaili yksin omassa viinitarhassaan koko pitkän päivän. Toisessa naapurissa istutettiin perunaa - helmikuussa! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti