Tänään on taas ollut oikein kaunis päivä, käytiin jopa vähän biitsillä Riikan ja Vilin kanssa. Nuoriso ei uskaltautunut kylmään mereen, mutta minä menin. Enkä ehtinyt kauankaan miettiä, onko vesi kylmää vai ei, kun tuli pari isoa aaltoa ja heitteli mua ihan mukkelis makkelis. Kastui siinä sitten hiuksetkin, vaikka ei ollut tarkoitus... Se oli hauskaa!
Tiistaina, kun R&V olivat jo lähdössä tännepäin, nousi iltapäivällä yhtäkkiä kova tuuli. Muilta suomalaisilta olin kuullut hurjia juttuja syysmyrskyistä, jotka kaatavat puita, irrottavat kattopeltejä ja huuhtovat autoja mereen. Ei se nyt ihan niin pahalta aluksi tuntunut, mutta avasin kuitenkin telkkarista Kanarian kanavan, koska pahan myrskyn ajaksi julistetaan kuulemma ulkonaliikkumiskielto. Halusin olla edes jollain tavalla tilanteen tasalla.
TV-uutisten puheista en tietysti paljonkaan ymmärtänyt, mutta kuvat eri saarten myrskyistä olivat aika hurjia: isoja kalastajaveneitä oli huuhtoutunut rannoille, lentoja oli peruttu, tämän saaren pääkaupungissa Santa Cruzissa rantakatu oli kokonaan suljettu liikenteeltä jne. Silloin aloin olla huolissani Riikan ja Vilin matkustamisesta. Ehdin saada Riikalle viestin, että ottakaa kaikki tarpeellinen käsimatkatavaraan, jos vaikka joudutte jollekin toiselle kentälle odottelemaan, kun tänne ei voi laskeutua.
Matka meni kuitenkin kuulemma ihan hyvin, ei ilmakuoppia eikä mitään muutakaan erikoista. Edes etelän lentokentällä bussia odotellessa ei kuulemma tuntunut tuuliselta. Täällä saaren pohjoispuolella kyllä tuntui, myrsky yltyi aina vaan! Viimeisen välin (Santa Cruz - Puerto) nuoret tulivat taksilla, ja kun santacruzilainen taksi ei oikein tuntenut paikkoja, se jätti heidät aivan väärään paikkaan, tuon pitkän ja jyrkän mäen alle. Niinpä R&V sitten saivat kavuta kilometrin jyrkkää ylämäkeä matkalaukkujen kanssa, aamuyöllä, kovassa myrskyssä!
Pian sen jälkeen alkoi rankkasade, joka jatkui aamuun asti. Kahdeksalta oli kova ukkonen ja sade taukosi, mutta meillä tietysti nukuttiin vielä yön rasituksista. Päivällä sade alkoi uudelleen, mutta hiljeni sen verran, että kävelimme kaupungille syömään ja kauppaan. Ravintolassa ollessamme satoi taas aivan kaatamalla, mm. kahdesta kohtaa ravintolan katon läpi sisälle. Eihän se vielä mitään, että katosta tippuu vettä, mutta kun se toinen noro valui sähköjohtoa pitkin ja hehkulampun kautta lattialle... Illalla piti oleman suomalaisten Kauneimmat joululaulut kaupungin keskustan isossa kirkossa, mutta ne oli peruttu myrskyn takia. Vasta jälkeenpäin kuulin, että se oli oikein viranomaisten määräys: kaupunkiin oli julistettu "korkein hälytystila" ja julkiset rakennukset oli pidettävä tyhjinä.
Illalla tuli uusi ukkonen, ja sade jatkui edelleen koko yön rankkana. Keskellä päivää (torstaina) se vihdoin hiipui, ja pääsimme kävelylle Puerton kaupunkiin ja nuoret pääsivät näkemään, mihin oikein olivat tulleet.
Suomessa tän myrskyn nimi olisi ollut Jutta. Olisko se espanjaksi Juanita? ;)
VastaaPoista