Lähtötunnelmissa

Asunto on nyt siivottu ja puhdistettu kaikista elämisen merkeistä. Onhan tää vähän haikeaa, tämä on ollut mun kotini viimeiset puoli vuotta. Olen jo jonkin aikaa miettinyt jonkinlaisia tilinpäätöstietoja, mikä tässä reissussa oli plussan puolella ja mikä miinusta. Vaikka vasta jälkeenpäinhän sen sitten näkee, mitä tästä itselle jää, hyvässä ja pahassa.

Odotuksia vastasi

- Puerto itse: täällä ovat läsnä sekä meri että vuoret (sekä verta että muoria, niin kuin Pirita sanoi!)  luonto viheriöi, ja täällä saa asua tavallisten kanarialaisten keskellä, jotka käyvät töissä ja koulussa, tapaavat sukulaisiaan, käyvät ruokakaupassa ja lääkärissä. Puerto oli ehdottomasti hyvä valinta ja antoi mulle kaikkea sitä, mitä odotin ja toivoinkin. Voisin hyvin kuvitella asuvani täällä eläkkellä, joko kokonaan tai ainakin talvet säännöllisesti.

- Kaiken kaikkiaan olo on ollut hyvä ja kaikki on mennyt hyvin. Mua ei ole ryöstetty (kuten ainakin kolme tuttua). En ole sairastanut muuta kuin yhden flunssan ja yhden vatsataudin, kuten joka talvi. Mulla on ollut aikaa ajatella ja havainnoida kaikenlaista, olen nähnyt ja kokenut paljon mielenkiintoista, ottanut satoja valokuvia ja kirjoittanut kymmeniä juttuja blogiin...

Iloisia yllätyksiä

- Ystävät: Maijan kanssa oltiin heti samalla aaltopituudella, Tuulan ja Villen kanssa pääsin näkemään ja kokemaan kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista, aamukahveilla ja kuorossa oli Siru, Leila, Kristiina, Ulpu, Laila, Jorma, Heikki, Matti, Sakari, Marjatta, Annikki, Anne, "Rauman flikat"... Tosi paljon ihania ihmisiä, joiden kanssa oli helppo tulla toimeen ja oltiin heti ystäviä. Vaikka tuskin tapaan moniakaan heistä uudelleen, tämä yhteinen talvi on ollut merkittävä.

- Seurakunta, joka tietysti liittyy aika tiiviisti tuohon  edelliseen. Kaikkiin noihin ihmisiin (ja moniin muihin) tutustuin seurakunnan yhteyksissä. Olen taas osallistunut aktiivisesti srk:n toimintaan ja tykännyt siitä, pitkästä aikaa. En olisi etukäteen osannut ajatella, että olisin viettänyt näin paljon aikaa suomalaisten kanssa, mutta yllättäen se olikin ihan luontevaa sitten kun tänne tuli.

- Asunto: Olisin varmasti ensikertalaisena pyytänyt merinäköalaa, jos sitä olisi kysytty, mutta varsinkin näin kylmänä talvena parveke ja isot ikkunat etelään olivat tosi hyvä juttu! Heti kun aurinko vähänkin paistoi, se lämmitti myös mun asuntoa, ja kun vielä vähän lämpeni, voin jo istuskella parvekkeella ottamassa aurinkoa, kun monet muut vielä palelivat kostean mereltä eli pohjoisesta puhaltavan tuulen kourissa. Eikä mulla ollut torakoita, vuotavia vessoja, meluavia naapureita ym. niinkuin joillain toisilla. Huono puoli oli vain toi jyrkkä kapuaminen ylös kotiin, mutta kun taksimatka maksaa 3,15 €, niin ei sitäkään kovin pitkäksi aikaa kannata jäädä suremaan.

Pettymyksen aiheutti

- Tietenkin tämä kylmä talvi! Näin kylmää ja sateista on ollut kuulemma viimeksi 1960-luvulla. Toiset ovat kertoneet talvista, jolloin satoi vain yhtenä päivänä, tai he kävivät joka päivä merivesialtailla uimassa tms. Miks just nyt piti tulla vuosisadan kylmin talvi?! - Vaikka kyllähän tämä silti Suomen pimeyden ja kuran voittaa mennen tullen.

- Enimmäkseen "pettymykset" liittyvät itseeni: en sitten opiskellutkaan kunnolla espanjan kieltä, kävelin paljon vähemmän kuin olin etukäteen kuvitellut jne. Mutta niihinkin on hyvät selitykset: mulla oli mukana vielä viimeinen kasvatustieteen aineopintojen ("cum lauden") tehtävä, ja sen tehtyäni halusin olla opiskeluista vapaa. Olisin halunnut oppia espanjaa enemmän käytännössä, puhumalla ja kuuntelemalla, mutta se jäi tietysti aika vähäiseksi, kun olin niin paljon suomalaisten kanssa. Kävelyä taas rajoitti polvikipu, joka kiusasi enemmän kuin olin odottanut. Lämpimän ilman piti auttaa sitä asiaa kovasti, mutta ei täällä sitten ollutkaan niin lämmintä, ja pitkän aikaa oli varsin kostea ilma, joka sekin kiusasi polvia. En mä mitenkään rampa ole ollut, mutta en myöskään tehnyt mitään monen kilometrin vaelluksia (kuin muutaman...) - Mutta näitä "pettymyksiä" en jää murehtimaan. Mä tulin tänne viettämään lomaa ja nauttimaan elämästä, ja sitä mä olen todella tehnyt!!

- Seurasin aluksi liian kiltisti välittäjän neuvoja, kun hankin tämän nettiyhteyden. Paitsi, että sitä piti odottaa kuukausi ennen kuin sen edes sai asuntoon, menetin kaikkiaan noin 200 euroa hukkaan, verrattuna siihen, että olisin hankkinut samanlaisen nettitikun kuin esim. Maijalla ja Heikillä. Mutta sitähän mä en voinut tietää heti tultuani. Kaikesta on tietysti maksettava oppirahansa, mutta tästä opista tuskin on apua sitten enää, jos palaan tänne vaikka 15 vuoden kuluttua...

- Ihan oikean pettymyksen tuottivat muutamat seurakuntalaiset, jotka puhuivat niin kovasti pahaa toisista. Tällainen pieni seurakunta on tiivis yhteisö, joka elää paljolti vapaaehtoistyön varassa. En voi ymmärtää, miksi eräät haluavat panetella ja jopa kokonaan sulkea ulkopuolelle toisia, jotka tekevät vähintään yhtä paljon ja yhtä arvokasta vapaaehtoistyötä (ja paljon sydämellisemmin!) kuin he itse. Välillä sanoin aika selvästi esim. että en suostu uskomaan mokomia puheita. "Sä olet niin lapsi vielä, ettet tunne ihmisten pahuutta!" oli vastaus.

Tiedote hissin seinällä

Huoltomies on huolehtinut paitsi hissistä, myös sillä matkustavaisista.

"Katsele sinistä pistettä, jos et halua puhua säästä."

Sunnuntai-illan mietteitä

Viimeinen viikko Puertossa on alkanut. Ensi sunnuntaina lähden täältä aamulla klo 6.55 kohti Reina Sofian lentokenttää... Tänään olen jo käynyt vähän turhimpia tavaroita läpi ja pakannut kolme kassillista ylimääräisiä ruokia ym. (sokerit, jauhot, mausteet, pesuaineet, pari vaatekappaletta...) vietäväksi kerjäläisäidille. Paperi- ja kartonkikeräykseen menee kaksi kassillista, samoin pullokeräykseen. Matkalaukkuun en sentään ole laittanut vielä mitään, onhan tässä vielä viikko asuttava.

Tällä viikolla on edessä vielä srk-kodin kevätjuhla eli kauden päättäjäiset, jossa tietenkin taas kuoro laulaa jotain, ehkä myös meidän hieno kvartetti. Keskiviikkona lähtee laumoittain suomalaisia kotiin, silloin on ilmeisesti ollut myynnissä joku hyvä lento. Loro Parquen aion käydä vielä hyvästelemässä, ja olishan se mukava, jos yhtenä päivänä olis niin lämmin, että vois mennä merivesialtaille. Olen käynyt siellä tasan yhden kerran, ihan ensimmäisellä viikolla, kun vielä asuin hotellissa. Vähän aion vielä ostella matkamuistojakin. Toisaalta täältä tekisi mieli ostella enemmänkin, kun kaikki on niin halpaa, mutta eihän sinne matkalaukkuun kovin paljon uutta mahdu. Ja laatu vastaa kyllä hintaa, esim. useimmat vaatteet, joita olen kaupoissa katsellut, on aika epämukavan tekokuituisen tuntuisia. Kampaajalla voisin vielä käydä, hiusvärin saa hurjan paljon halvemmalla kuin Suomessa ja se kulkee helposti mukana.

Kaikkein eniten oikeastaan toivoisin kunnon aurinkoisia hellepäiviä, niin että voisin köllötellä altaalla, ottaa aurinkoa ja uida. Sitä lajia on tänä talvena saatu liian vähän. Viettäisin vielä oikean viikon etelänloman. Paitsi että jos tulisin Suomesta tähän aikaan vuodesta talven jäljiltä kalpeana, iho ei sietäisi ollenkaan tätä aurinkoa. Nyt siihen on jo niin tottunut, etten laita edes aurinkovoidetta, jos vain parvekeella istuskelen ja käyn aina välillä sisällä.

Güímarin pyramidit ja Candelarian neitsyt

Huomattavasti pitemmän retken tein, kun kävin katsomassa Güímarin pyramideja ja Candelarian neitsyttä. Matkustin julkisella liikenteellä eli Titsan vihreillä busseilla, ja koko retki yhteensä kesti enemmän kuin kymmenen tuntia. Güímar ja Candelaria sijaitsevat toisella puolella saarta, ja kuvittelin, että siellä olisi lämpimämpää kuin täällä. Aluksi siellä oli ihan yhtä pilvistä, mutta pyramidialueella kierrellessäni alkoi aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti. Candelarian neitsyen kirkko taas sijaitsi ihan meren rannalla, ja siellä tuuli tosi kovaa. Meri oli täynnä vaahtopäitä ja tuuli oli niin kova, että kättä oli vaikea saada pysymään paikallaan, kun yritin ottaa valokuvia Guanchi-päälliköistä.

Güímarissa oli siis luvassa pyramideja ja Thor Heyerdahlin tutkimusretkiä esittelevä näyttely. Täytyy myöntää, etten etukäteen oikein ymmärtänyt, miten nämä asiat liittyivät toisiinsa - tai Teneriffaan. Mutta näyttely oli tosi mielenkiintoinen. Pyramidit eivät olleet teräväkärkisiä "mehutetroja", vaan niillä oli tasainen katto. Heyerdahlin mukaan tällaisia rakennelmia on löytynyt eri puolilta maailmaa, mm. Atlantin molemmilta puolin, ja hän esittikin, että Euroopalla (tai ainakin Atlantin saarilla!) on ollut yhteyksiä Amerikkaan jo ennen Kolumbusta ja Leif Erikssonia. 

Siellä oli pienoismalleja Heyerdahlin veneistä, joilla hän oli tehnyt tutkimusretkiään, esineitä joita hän oli tuonut tai kuvannut, filminpätkiä matkoilta jne. Innostuin niin paljon, että otin englanninkielisen "audio guiden", jossa näyttelyä selostettiin. Heyerdahl kertoi nauhalla itse omista retkistään, onnistumisista ja vastoinkäymisistä. Vähänkö siistiä! :-)

Lisäksi pyramidialueen kiertokävelyllä esiteltiin kanarialaisia kasveja, elinkeinoja, historiaa ym. Viivyin alueella varmaan muutaman tunnin.

Seuraava etappi oli Candelaria ja siellä kuuluisa neitsyt Marian patsas. Candelarian neitsyttä pidetään Kanariansaarten ja erityisesti Teneriffan omana suojelupyhimyksenä. Tummasta puusta veistetty neitsytpatsas oli ajautunut rantaan Candelarian lähellä jo silloin kun täällä asuivat alkuasukkaat eli guanchit, siis ennen espanjalaisten tuloa 1400-luvun lopulla. Guanchit eivät tunteneet kristinuskoa, mutta alkoivat palvoa patsasta jonkinlaisena omana jumalanaan - tai niin nykyään ainakin sanotaan. (Mistä ne sen muka tietävät?)

Alkuperäinen patsas on jo tuhoutunut (palanut, jos oikein muistan) mutta Candelarian kirkossa on uusi versio siitä. Tulin paikalle niin myöhään iltapäivällä, että kirkossa oli jo messu alkamassa, niin en voinut mennä kovin lähelle alttaria kuvaamaan ja ihmettelemään. Kuljeskelin kuitenkin kirkossa ja mietin, miksi se tuntuu erilaiselta kuin monet muut katoliset kirkot. Sitten tajusin: siinä ei ollut monia erilaisia sivualttareita, vaan seinillä oli lähinnä tauluja, jotka kertoivat Neitsyen tekemistä ihmeistä. 

Kirkon perällä oli erillisessä huoneessa Neitsyt kuvattuna taulussa, jonka edessä oli  kymmenittäin rukouskynttilöitä, joita sai käydä sytyttämässä. Koko ajan siellä kävikin ihmisiä. Rukouskynttilätkin toimivat nykyään sähköllä: kolikko pudotetaan lippaaseen "kynttiläpöydän" edessä, ja sitten laatikossa syttyy kolikon arvoa vastaava määrä sähkökynttilöitä. Eurolla näkyi saavan kolme.

Kirkon ulkopuolella vartioivat saaren yhdeksän Guanchi-päällikköä. Päälliköt seisoivat selkä merelle päin eivätkä näyttäneet ollenkaan sotaisilta. 

Orotavan laakson eli silloisen Taoron kuningas Bencomo.

Paluumatkalla bussipysäkille löysin vielä mielenkiintoisen kaupan: pienehkö putiikki oli lattiasta kattoon täynnä kaikenlaista pyhimyksiin liittyvää. Pyhimyspatsaita, kuvakortteja, kirjoja, suitsukkeita, amuletteja... Sekaan näkyvitä sopivan myös jin ja jang -symbolit, turkkilaisten pahalta silmältä suojelevat siniset silmät jne. Ostin kaksi pientä kirjasta: The Story of the Virgin of Candelaria (siis englanniksi) ja El Rosario - espanjaksi! Ajattelin, että voisin ymmärtää sitä espanjaksikin, kun se on lapsille tarkoitettu pieni kirja, kuvitettu ja yksinkertaista kieltä (toivottavasti). Kiinnostaa nähdä, miten espanjalaiset katolilaiset opettavat ruusukkorukouksen lapsilleen.

El Monasterio

Olen viime päivinä retkeillyt katsomassa sellaisia kohteita, joissa en ole vielä käynyt, vaikka olen jo kauan aikonut. Ensimmäiseksi kävin tuossa aika lähellä El Monasteriossa eli entisesä luostarissa, josta on tehty ruokapaikka (ja vähän muutakin). Paikka on kunnostettu kauniisti vanhaa luostaritunnelmaa säilyttäen, ravintoloita ja kahviloita on monia, ja lisäksi on kaunista sisäpihaa ym. missä kanat, ankat ja riikinkukot tepastelevat vapaina vieraiden joukossa. Sunnuntaina paikka oli täynnä espanjaa puhuvia perheitä ja seurueita.

Kapusin myös ylös kukkulalle pienelle kappelille, jonne munkit aikoinaan varmaan vaelsivat viettämään omia hiljaisia rukouksiaan. Polun varrelle oli pystytetty Jeesuksen ristintien 12 "asemaa" katoliseen tapaan. Neljä ensimmäistä olivat leveän päällystetyn tien varressa, kauniisti maalattuja ja hyvin hoidettuja. Neljä seuraavaa olivat rapistuneita, maalaamattomia, ja polkukin oli enää kapea hiekkapolku. Neljää viimeistä ei ollut enää ollenkaan, pieni polku vain kiemurteli tunturi- tai saaristomaisemaa muistuttavan kanervikon ja matalan kasvillisuuden keskellä ylös kappelille.

Kun saavuin ylös kappelille, siellä oli saksalainen seurue lennättämässä leijaa navakassa tuulessa. Leija oli tarttunut kappelin päätyrakennelmiin, ja seurueen kevyintä tyttöä kammettiin ylös irroittamaan sitä... Aika pian ne saivat leijan irti, kokeilivat "doch ein mal", ja lähtivät sitten alas. Katselin maisemia, otin valokuvia ja istahdin kappelin rappusille syömään vähän evästä (= persikkaa). Yhtäkkiä polkua pitkin laukkasi hurjaa vauhtia ylöspäin valkoinen hevonen, jolla ratsasti cowboy-hattuinen mies! Se oli aika hieno näky. En tiedä, minkämaalainen mies oli, hän vastasi vain elekielellä, kun näytin kameraa ja kysyin, saanko kuvata. Vähän aikaa ne viipyivät ylhäällä ja lähtivät sitten rauhalliseen tahtiin alamäkeen.

Äh, miksi mä aina innostun kirjoittamaan näin pitkästi? Tässä oli vasta ensimmäinen (ja lyhyin) retki... Nyt menen kuitenkin välillä parvekkeelle, kun kerran aurinko paistaa. Parvekkeella ei voi kirjoittaa, läppärin teksti ei näy kirkkaassa auringonpaisteessa. Jatkan myöhemmin!

Kaksi viikkoa jäljellä

Lähtölaskenta on alkanut, aikaa jäljellä tasan kaksi viikkoa.

Toisaalta alan jo olla valmis lähtemään. Olen ollut täällä jo niin kauan, etten enää jaksa kauheasti innostua uusista asioista. Eikä tässä enää mitään ihmeitä ehdikään tapahtua. Aika moni muukin on jo lähtenyt, kuorolaisistakin suunnilleen puolet. Varsinkin kun Maija ja Heikki alkoivat tehdä lähtöä, mullekin tuli sellainen olo, että yhtä hyvin voisin  jo lähteä.

Toisaalta mulla ei ole mitään kiirettä täältä pois. Tällaista tilaisuutta tuskin tulee ihan pian uudelleen. Elämä etenee täällä ihan mukavasti päivä kerrallaan, vaikkei mitään "ihmeitä" tapahtuisikaan. Kevät etenee ja pikkuhiljaa tulee lämpimämpää ja mukavampaa. Ja monta paikkaa ja asiaa on vielä näkemättä ja kokematta. Normaalisti mun etelän matkat on kestäneet vain viikon, nyt mulla on vielä kaksi viikkoa aikaa, ja tuttu paikka.

Paluu arkeen karnevaalien jälkeen tapahtui hämmästyttävän nopeasti. Sunnuntaina Charcolla vielä esiinnyttiin ja tanssittiin. Maanantaina, kun puolen päivän aikoihin tulin sinne, kaikki roskat oli siivottu pois, karnevaalitavaraa myyneet kojut olivat poissa, iso katuravintola oli hävinnyt jäljettömiin, esiintymislavaa purettiin. Tuntui autiolta ja hiljaiselta.

Tämä ravintola katosi yhdessä yössä.

Karnevaaliviikko, osa 7: lauantai, suuri karnevaalikulkue

Sanat eivät riitä kertomaan - eikä valokuvat sitäkään vähää. Yritän silti...

Puertossa on kuulemma noin 35 000 asukasta. Ne olivat vähintään kaikki liikkeellä yhtä aikaa. Kaksi tuntia ennen kulkueen lähtöä kansaa kerääntyi katujen varsille tuolien ja eväiden kera varmistamaan itselleen hyvän katselupaikan. Monilla katsojillakin oli karnevaaliasuja, itse asiassa karnevaaliasuja näkyi kaikkialla selvästi enemmän kuin tavallisia arkivaatteita.

Valokuvaaminen oli helppoa, kaikki poseerasivat mielellään hienoissa asuissaan! Tämänkin smurffin pikkuveli tuli oikein varta vasten näytille, että voin ottaa hänestäkin kuvan.

Kulkue lähti neljältä iltapäivällä. Seitsemältä tuntui, että nyt se alkaa hiipua, väkeä tuli enää harvakseltaan. Puoli kahdeksan maissa tuli ambulanssi, joka oli loppiaisenakin kulkueen viimeinen. Mutta yhtäkkiä kahdeksalta oli taas täysi meno päällä, ja kaikenlaisia ajoneuvoja ja ihmisryhmiä tuli vielä ainakin puoli tuntia lisää.  Kaiken kaikkiaan kulkijoita riitti siis neljä-viisi tuntia!

Osallistujia, ryhmiä ja asuja oli vaikka minkälaisia. Jotkut tanssivat kuin Rion sambakarnevaaleilla, jotkut olivat pukeutuneet kyläkunnittain yhtenäisiin asuihin, jotkut perheittäin, ja aina välillä tuli suuri sekalainen lauma kaikenlaisia asuja.

Varsin yleistä oli edelleen, että miehet pukeutuivat naisiksi. Se näköjään tosiaan kuuluu tapoihin täällä. Suosittuja hahmoja olivat mm. Minni Hiiri, Lumikki ja sirkuspellet - sekä tietysti hienot "prinsessa-asut". Tosin tänä vuonna oli kuulemma aiempaa vähemmän kuorma-auton lavalle rakennettuja suuria asetelmia, ehkä siinä näkyi hiukan huono taloudellinen tilanne.

Asujen suunnitteluun ja valmistukseen olin joka tapauksessa käytetty paljon  aikaa ja vaivaa, ja lopputulokset olivat upeita.

Monilla oli ostoskärryistä tms. tehtyjä kulkuneuvoja, jotka olivat tietysti rekvisiittaa, mutta joissa lisäksi sai kulkemaan porukan eväät, kävelemään väsyneet pikkulapset jne. Joillain oli kärryissään myös ämyrit, joissa pauhasi musiikki täysillä.

Musiikkia (ja meteliä) toivat tietysti myös tanssiryhmien rummuttajat, usein isoja ryhmiä nekin. Kaikissa ryhmissä oli ihan kaiken ikäisiä mukana, pikkulapsista vanhoihin mummuihin ja vaareihin. Osa "tanssitytöistäkin" oli reippaasti minua vanhempia. Monet pikkulapset olivat kerrassaa suloisia hienoissa asuissaan ja ryhmän mukana tanssiessaan. Mun suosikkejani olivat kuitenkin nämä pikkutiput kaksosten rattaissaan.

Kulkeen jälkeen jatkui sitten taas suuret karnevaalitanssiaiset Charcon aukiolla. Tunnelma oli aivan sanoinkuvaamaton. Joka paikassa oli iloisia ihmisiä, tanssittiin, laulettiin, lapset juoksivat ja riehuivat, syötiin ja juotiin. Väkeä oli ihan mahdottomasti. Yksi tuttu suomalaispariskunta, jonka tapasin sen hulinan keskellä, kertoi, että Teneriffan karnevaalit ovat maailman toiseksi suurimmat, heti Rio de Janeiron jälkeen. Tänne tulee kuulemma laumoittain väkeä manner-Espanjastakin varta vasten juhlimaan karnevaaleja. Siltä se kyllä tuntuikin, vaikka ne toiseksi suurimmat tarkoittavat varmaan lähinnä saaren pääkaupungin Santa Cruzin karnevaaleja. Juhlinta alkaa pääkaupungista, siirtyy sitten Puertoon ja sieltä muihin, pienempiin kyliin ja kaupunkeihin, ja ainakin osa esiintyjistä on varmasti samoja. Täällä voi siis juhlia viikkokausia yhteen menoon, jos vain haluaa.

Ei onnistuisi Suomessa, tuumasin taas. Ruumishuoneilla tulisi ahdasta, kun ihmiset joisivat itsensä hengiltä, puukottaisivat toisiaan jne. Kyllä mä täälläkin pari kertaa näin poliisin puuttuvan johonkin tilanteeseen (poliiseja ja järjestyksen valvojia oli paljon) mutta en mitään sellaista humalassa riehumista ja tappelun haastamista kuin suomalaisissa "juhlissa".

Santa Cruzin juhlissa oli tänä vuonna teemana kuulemma sarjakuvat. Ehkä sen takia täälläkin näkyi niin paljon smurffeja, Minni Hiiriä, yksi ryhmä Repe Sorsia, monenlaisia avaruusheppuja tai robotteja tai mitä lienee. Simpsonit bongasin ravintolan pöydästä, kun tein jo kotiin lähtöä.

Karnevaaliviikko, 6: perjantai, konsertti ja korkokenkäjuoksu

Perjantaina oli taas paljon ohjelmaa: aamupäivällä ensin kuoron harjoitukset kirkossa, iltapäivällä konsertti ja sen jälkeen yhteinen iltapala srk-kodilla, ja lopuksi menimme vielä katsomaan miesten korkokenkäjuoksua Maijan kanssa.

Harjoitukset olivat samanlaista sähellystä kuin yleensäkin. Siirtyminen penkistä eteen esiintymään ja takaisin tuntuu olevan joka kerta yhtä vaikeaa, laulut eivät vieläkään menneet ihan nappiin, takarivi puuhaili omiaan eikä seurannut kuoronjohtajaa jne.

Eihän siitä konsertistakaan sitten mitään taide-elämystä tullut... Osa lauluista me osattiin, niitä oli ehditty harjoitella tarpeeksi, mutta osa meni kyllä ihan pieleen. Yhdessä oikein kauniissa laulussa oli kaunis mutta vaativa lopetus, joka olisi todella pitänyt osata laulaa just eikä melkein, että se olisi kuulostanut hyvältä. Maija ja minä kumpikin erikseen tultiin siihen tulokseen, että tää kuulostaa kamalalta, ja lopetimme laulamisen kesken loppusävelen! Ajateltiin, että se kuulostaisi edes vähän siedettävämmältä, jos joku vääristä äänistä puuttuisi kokonaan...

Kuoron lisäksi konsertissa esiintyivät Los Abuelos eli neljän isoisän muodostama bändi, jolla on intoa enemmän kuin taitoa. Srk-iltaan sellainen sopii, soitteleehan nuortenilloissakin kuka milloinkin, mutta ei sekään ihan konserttitasoa taida olla... Lisäksi kaksi naista lauloi duettoa, joka tosin kuulosti enemmän siltä, että kaksi naista lauloi. Ei niillä paljon yhteistä ollut, äänet ei ollenkaan soineet yhteen, välillä tuntui, että voisivat yhtä hyvin laulaa eri laulua kumpikin... Yksi muu nainen lauloi soolon, joka meni kyllä suht kelvollisesti, paitsi että kuulija joutui koko ajan jännittämään, riittääkö laulajan ääni vai ei. Mutta se siis riitti. Konsertin parasta antia taisi olla yksi runo, jonka kolme aktiiviseurakuntalaista luki heti alussa.

Olin konsertin jälkeen ihan valmis lopettamaan kuorossa välittömästi. Ehkä teenkin sen, onhan aikaakin niin vähän jäljellä ja pitäisi ehtiä vähän retkeilläkin vielä. Tosin ne dueton laulajat pyysivät jo mua mukaan seuraavaan projektiin (Marianpäivän messu) - enkä mä osannut kieltäytyä, kun en ollut kuullut niitä vielä! No, ehkä mä vielä keksin hyvän syyn perua...

Mutta konsertin jälkeen söimme siis iltapalaa srk-kodilla, ja sen jälkeen menin Maijan ja Heikin luo odottelemaan korkokenkäjuoksun alkua. Siihen oli aikaa vielä pari tuntia, mutta kansaa oli jo asettunut katujen varsille valmiiksi odottelemaan, ja niin me Maijan kanssakin lähdimme jo noin tuntia ennen juoksun ilmoitettua alkamista kävelemään kaupungille ja etsimään sopivaa katselupaikkaa.

Emme olleet ihan varmoja juoksun reitistä, mutta se selvisi helposti, kun vain seurasimme kadunreunoissa seisovia ja istuvia ihmisjoukkoja. Löysimmekin oikein hyvän paikan, josta näimme kaiken. Vaikutti siltä, että kilpailijat kävelivät ensin lähtöpaikalle, eli kilpailureitin päinvastaiseen suuntaan, ja siinä niillä oli aikaa pysähdellä, poseerata ja viihdyttää yleisöä.

Suurin osa kilpailijoista oli tietenkin pukeutunut naiseksi, mutta asu saattoi myös olla vaikkapa...

...  kampaamo ...

... tenniskenttä ...

... tai katkarapu. Esimerkiksi.

Korkokengistä kävivät tietysti naiselliset piikkarit tai pitkävartiset saappat, joissa oli korkeat korot, mutta yhtä hyvin kelpasivat omat lenkkarit, joiden pohjaan oli naulattu pari palaa kakkosnelosta, niin että juoksija joutui koikkelehtimaan jonkin korkean päällä.

Osallistujia oli kaikkiaan noin 350, niin että ensimmäinen tunti-pari meni jo siinä, että kaikki kävelivät lähtöpaikalle. Kun varsinainen "kilpailu" sitten alkoi, sieltä tuli muutama juoksija hyvää vauhtia. Kaikki muut jatkoivat samaan malliin kävellen ja esiintyen kuin toiseenkin suuntaan. Tärkeintä ei ole kilpailu, vaan hauskanpito!

"Pukeutua naiseksi ja juosta korkokengillä, eipä onnistuisi suomalaiselta mieheltä selvin päin", totesin etukäteen Maijalle. Vaan eipä nämä ihan selvin päin olleet espanjalaisetkaan. Itse asiassa paluumatkalla monet olivat jo aika kekkulissa ja jututkin menivät rivonlaisiksi (onneksi me ei ymmärretty puhetta, vain se mitä nähtiin!) ja parin tunnin seisomisen jälkeen totesimme, että nyt on tärkeimmät nähty.

Menin vieläkin vähäksi aikaa Maijalle ja Heikille, istuttiin ja juteltiin, siemailtiin vähän viiniä ja naposteltiin suolaisia. Siinä vierähti yli puolenyön, ja ajattelin, että taksimatka kotiin maksaa varmaan tavallista enemmän nyt, kun on karnevaaliaika ja aamuyö. Mutta eikä mitään: hinta oli 3,45 euroa! Täällä ei todellakaan kannata ottaa mitään turhia riskejä ja lähteä kävelemään kotiin yön pimeydessä.

Karnevaaliviikko, 5: torstai, seurakuntaretki

Torstai oli karnevaalihulinassa taukopäivä, ja kaupungilla oli kuulemma tosi hiljaista. Vaan meilläpä olikin muuta ohjelmaa, nimittäin suomalaisen seurakunnan retki. Meitä oli liikkeellä iso bussillinen ja vähän enemmänkin, ainakin yksi pariskunta tuli nimittäin omalla autollaan. Reissuun lähdettiin aamulla klo 10 ja takaisin Puertossa oltiin vähän ennen kymmentä illalla.

Ensimmäinen pysähdys oli näköalapaikalla, josta näkee Garachicon kaupungin alhaalla rannalla. Samassa paikassa pysähdyttiin silloin marraskuussa, kun olimme Mascan retkellä Sirpan kanssa. Garachico oli muinoin saaren tärkein satama, mutta peittyi kokonaan laavan alle tulivuorenpurkauksessa v. 1706. Se osattiin onneksi ennakoida niin, että kaikki ihmiset saatiin ajoissa turvaan. Sittemmin kaupunki on rakennettu uudelleen samalle paikalle, mutta satama muutti silloin Puerto de la Orotavaan eli nykyiseen Puerto de la Cruziin.

Seuraavan kerran pysähdyimme katselemaan maisemia matkan korkeimmalla kohdalla, 1117 metrin korkeudessa. Olimme pilven keskellä, oli kosteaa ja tosi kylmää! Mutta sieltä näki hyvin saaren etelä- ja pohjoispuolen eron: pohjoisessa pilvistä ja vihreää, etelässä aurinkoista ja kuivaa, lähinnä kaktuksia ja matalia kasveja.

Ruokatauko pidettiin Santiago del Teidessä hiukan alempana ja siis hiukan lämpimämmässä myös. Se oli kaunis ja siisti pikku kaupunki, jossa mantelipuutkin vielä kukkivat (toisin kuin täällä rannoilla).

Tarjoilu oli runsas: alkupaloiksi salaattia, leikkeleitä ja juustoa, sitten (harvinaisen hyvänmakuisia) kroketteja, kanarialaista rancho-keittoa, pääruoaksi grillattua kanaa ja/tai possua ja ranskalaisia ja/tai ryppyperunoita, ja jälkiruoaksi vielä catalana eli paahtovanukas. Niin ja tietenkin leipää, voita, viiniä, vettä, limuja. Söimme itsemme ihan täyteen, mutta toisaalta - sillä pitikin pärjätä sitten iltaan asti.

Retken varsinainen kohde oli Playa de las Americas, jossa kuoro lauloi taas suomalaisessa messussa. Kuorolaisia oli tällä kertaa mukana vain kymmenkunta, sitten oli sitä seurakunnan vakioporukkaa, joka käy muutenkin joka viikko messussa, ja sitten oli satunnaisempia retkeilijöitä, joille messu oli harvinainen elämys. Esim. oppaamme sanoi, ettei ole kahteen vuoteen käynyt suomalaisessa messussa. Tämä olikin hyvin suomalainen: virsien sijasta laulettiin Anna-Mari Kaskisen messulauluiksi sanoittamia kansansävelmiä.

Karnevaaliviikko, 4: tuhkakeskiviikko, sardiinin hautajaiset

Aamupäivällä olin kahvitusvuorossa srk-kodilla. Meitä oli tällä kertaa kolme "työvuorossa", mutta kahvittelijoita kävi alle kolmekymmentä koko aikana. Lisäksi kävi kyllä satunnaisia suomalaisturisteja ihan vain katsomassa, mikä paikka se on, ja kirpputoritavaraakin meni jonkin verran kaupaksi. Niin että ei siellä tälläkään kertaa ihan turhaan oltu. Usein kahvittelijoita käy 40-50 päivässä, ja tiistaisin kun tarjoillaan suomalaista sopparuokaa, kävijöitä on vielä paljon enemmän. Joka viikko.

Tuhkakeskiviikon päätapahtuma oli sardiinin hautajaiset. Olettaisin, että se liittyy paastonajan alkamiseen. Carne vale = jäähyväiset lihalle. Tästä alkaa pääsiäistä edeltävä paastonaika, jonka aikana ei syödä lihaa. Siis lihalle sanotaan hyvästit - siihen sopisi, että pidetään lihan hautajaiset. Mutta miksi kalan hautajaiset? Kalaahan nimenomaan syödään paastonaikana? En ole löytänyt asialle vielä oikein vakuuttavaa selitystä. Itse oletan, että koska täällä eletään saaressa, kala on saanut lihan (symbolisen) aseman tässä asiassa. Muuan suomalainen väitti, ettei sardiinin hautajaisia tunneta missään muualla maailmassa kuin Teneriffalla, ja täälläkin vain Puerto de la Cruzissa, mutta se ei pidä paikkaansa. Sen verran ymmärsin jopa espanjankielisestä wikipediasta, että sardiinin hautajaisia vietetään myös manner-Espanjassa ja Etelä-Amerikassakin.

Sardiini oli valtavan suuri, sitä vedettiin traktorin perässä isolla lavalla läpi kaupungin. Perässä kulkivat "surevat lesket", jotka valittivat äänekkäästi. Sekä miehet että naiset olivat pukeutuneet naisten suruasuihin, monilla oli oikein hatut päässä ja harsot silmillä jne. 

Kulkue päättyi kalasatamaan, jossa sardiini kannettiin veneen telakkaa muistuttavalla alustalla lähelle vesirajaa - kantamaan tarvittiin ainakin kymmenen miestä! Rannalla sardiini sytytettiin palamaan, ja lopuksi sen sisältä poksahteli yötaivaalle upea ilotulitus (paljon komeampi kuin uudenvuodenyönä). Ja sitten tanssittiin, tänään olivat taas vuorossa "suuret karnevaalitanssiaiset".

The "Burial of the Sardine" during carnival is celebrated on Ash Wednesday and is a symbolical burial of the past to allow society to be reborn, transformed and with new vigour. (en.wikipedia.org)

El Entierro de la Sardina es la expresión simbólica de lo ocurrido, del pasado, que se va a ser enterrado. Con este símbolo se intenta representar el vicio, el desenfreno y los sentimientos de liberación que surgen en la fiesta. Con lo que se pasa por la hoguera para arreglarlo todo y volver al orden, destruirlo, eliminarlo, echarle tierra y así pueda renacer con una mayor fuerza, de esta manera surgirá una sociedad nueva ya transformada.

Así se toma el fuego como símbolo de liberación y regeneración. Su finalidad es la de intentar simbólicamente invitar al pueblo a una reflexión colectiva, en definitiva es una llamada al orden. (es.wikipedia.org)

Karnevaaliviikko, osa 3: laskiaistiistai

Laskiaistiistai oli pyhä, ja siis vapaapäivä. Tosin en minä sitä huomannut: ravintolat, kaupat ym. palvelut turisteille olivat tietenkin auki, ja lapsetkin ilmestyivät pihalle vasta iltapäivällä ikään kuin koulupäivän jälkeen. Mutta ehkä toimistot yms. olivat kiinni.

Karnevaaleilla oli vuorossa vanhojen autojen ralli. Rallin jälkeen autot olivat näytillä rantakadulla, ja katsojia ja ihailijoita riitti. Autoja oli paljon, ja ne oli pidetty upeassa kunnossa. Käsittääkseni ainakin suurin osa oli ihan tästä Orotavan laaksosta, lähikylistä ja kaupungeista.

Yksi vetonaula oli vanha ruumisauto, siitä oli vaikea edes saada kuvaa, kun ympärillä parveili koko ajan niin suuri joukko katsojia ja kuvaajia.

Illan ohjelmassa oli taas karnevaaliryhmien esityksiä ja "karnevaalikarkelot" eli tanssia kaduilla.

Karnevaaliviikko, osa 2: maanantai

Maanantai alkoi ihan tavalliseen tapaan eli seurakunnan "naisten aamukahvipohdinnoilla" Risco Bellon viehkeässä puutarhakahvilassa Taoron mäellä. Noi viimeiset kaksi sanaa tarkoittavat, että mä saan kerrankin pysyä täällä ylhäällä ja toiset saavat luvan kavuta jyrkän mäen ylös. Jotkut kiipeävät Taoron puiston portaat, toiset kiertävät mieluummin mutkittelevaa autotietä.

Ympäristö on tosiaan viehättävä, ja ulkona on mukava istuskella juttelemassa, vaikka tämä onkin ollut kylmin talvi naismuistiin ja on tarvittu aika paljon vaatettakin, niin kuin kuvastakin näkyy. Tänä maanantaina meitä oli peräti 19 naista koolla. Muutamat sanoivat, että nämä naisten aamutapaamiset ovat suorastaan syy siihen, että he tulevat yhä uudelleen lomallaan juuri Puertoon. Nytkin meitä oli parin viikon lomalaisista täällä pysyvästi asuviin ja kaikkea siltä väliltä. Tutut ja tuntemattomat saavat osallistua tasavertaisina keskusteluun. Tälläkin kertaa jaettiin paljon elämän kokemuksia, iloja ja suruja. Ensi kerran aiheeksi sovittiin unelmat...

Myös iltapäivä meni tutuissa merkeissä eli kuoron harjoituksissa. Perjantaina pitäisi olla konsertti, mutta laulut eivät todellakaan ole esityskunnossa. Kanttori määräsi vielä yhdet lisäharjoitukset tiistaille. Tällä kertaa hän myös sanoi suorat sanat, että jokaisen on nostettava katseensa nuoteista ja katsottava kuoronjohtajaa, muuten homma ei voi toimia. Omasta mielestään hän suuttui, ja poti kauheaa morkkista siitä jälkeenpäin, mutta aika moni kuorolainen tuntui olevan sitä mieltä, että oli jo aikakin! Olisi oikeastaan pitänyt taputtaa! Sanoin kyllä jälkeenpäin hänelle kahden kesken, että tosi hyvä että sanoit, ja suurin osa kuorosta varmasti ihan toivoi sitä.

Tällä kertaa osallistuimme myös maanantai-iltaisin pidettävään "matkalaisen iltaan", jossa oli aiheena vapaaehtoistyö seurakunnassa ja Maijaa ja Heikkiä oli pyydetty kertomaan kokemuksiaan Tukholman suomalaisesta seurakunnasta. Kuoroakin nimiteltiin "vapaaehtoistyöksi", vaikka minusta se on kyllä enemmän harrastus. Tietysti messussa laulaminen on palvelutehtävä (ei esiintyminen!) mutta en mä tunne meneväni "töihin", kun lähden kuoroon. (Sen sijaan keittiövuoroon menen kyllä "töihin".)

Illalla ehdittiin sitten taas seuraamaan karnevaaliohjelmaa, tällä kertaa olivat vuorossa Murga-esitykset. Maijalla ja minulla ei kummallakaan ollut aavistustakaan, mitä murga on, ja googlaamallakin selvisi vain, että karnevaaleihin liittyvä musiikkityyli. Niinpä marssimme taas Plaza Europalle ja saimme jopa oikein mukavat istumapaikat katsomosta, kun olimme ajoissa liikkeellä.

Oli se aikamoista huutolaulua. Sävelestä ei niin ollut tietoa, mutta volyymi oli kova, ja tärkeää oli taas hieno pukeutuminen. Pari ryhmää me jaksoimme kuunnella, sitten lähdimme kotiin nukkumaan. Maija ja Heikkikin kuulemma nukkuivat, vaikka tänä iltana oli taas vuorossa "suuret karnevaalitanssiaiset", kun kerran seuraava päivä oli pyhä.

Karnevaaliviikko, osa 1: laskiaissunnuntai

(No nyt tämä kone laittoi taustakuvan tällaisina pieninä paloina! Se ensimmäinen onnistui ihan hyvin, yksi iso kuva viiniköynnöksistä. Miten mä saan tämän samalla tavalla? Nyt tarvitaan apua! Perttu!)

Oikeastaan karnevaaliviikko alkoi jo lauantaina alkajaiskulkueella, mutta minua laiskotti silloin niin, etten lähtenyt katsomaan. Luotin siihen, että näkemistä riittää viikon varrella, ja onpa tosiaan riittänytkin!

Laskiaissunnuntaina pidettiin Suomi-kerhon ja seurakunnan yhteiset myyjäiset. Silloinhan olisi ollut koko päivä täynnä karnevaaliohjelmaa, mutta meiltä meni aamupäivä myyjäisissä. Minuakin oli sinne pyydetty, tuollaisiinhan tarvitaan aina tekijöitä. Mutta kun menin paikalle ja yritin osallistua johonkin, minulle sanottiin: "Anna meidän tehdä tämä, me on tehty ennenkin ja osataan, ei tässä tarvita muita." No, enhän minä siitä säikähtänyt, siirryin vaan vähän toisaalle hetkeksi. Kun ovet avattiin klo 11, ihmisiä vyöryi sisään ja yhtäkkiä minunkin palveluksiani tarvittiin taas. Olin sen pöydän ääressä, missä myytiin hernesoppaa. Ennenkin tehneet ja osaavat jakoivat soppaa ja rahastivat, minä kaatelin vettä laseihin, kanniskelin astioita ym. Ja vaivihkaa muuttelin vähän toimivammaksi sitä järjestelmää, jonka nämä osaavat olivat tehneet vuosien kokemuksella...

Iltapäivällä ehdin sitten katsella karnevaalitouhua. Ihmisiä oli valtavasti liikkeellä, ja varsinkin lapsilla oli paljon karnevaaliasuja. Oli prinsessoja ja merirosvoja, Aku Ankkoja ja Lumikkeja, ampiaisia ja mutanttininjakilpikonnia ja vaikka mitä. Siellä ne kaikki leikkivät sulassa sovussa Charcon aukion leikkipuistossa (huomatkaa suomalaiset Lappset-leikkitelineet!) ja kaiuttimissa pauhasi kova konemusiikki. Ihmettelimme Maijan kanssa, kuinka pieniä lapsia sinne tuotiin kauhean metelin keskelle!

Illalla ehdin vielä näkemään hiukan aikuisten karnevaalikuorojen esityksiä ja tanssiesityksiä (samaan aikaan eri paikoissa, kummallista!) sekä aikuisten karnevaaliasukilpailun finaalin. Ainakin oletan, että se oli finaali, koska joka sarjassa oli vain muutama kilpailija, ja kilpailunumeroita oli silti jonnekin 40:een asti. Juontaja höpötti pitkät tarinat pelkästään espanjaksi, mutta jokusen sanan minäkin sentään ymmärsin sieltä täältä. Sarjoja oli kolme: yksittäiset henkilöt, pariskunnat ja ryhmät. Puvut olivat tosiaan upeita, niihin oli käytetty aikaa ja vaivaa. Rahaa oli käytetty enemmän tai vähemmän: esim. ryhmäsarjan voittaja-asut oli tehty kauppojen mainoksista (tai kasseista, en ole ihan varma; juontaja sanoi muovista, ja kauppojen tarjouksia ym. tekstejä niissä näkyi).

Näin upeita pukuja ei ollut monta.
Vas. voittaneen pariskunnan daami,
oik. yksilösarjan voittaja.

Ryhmäsarjan voittajat.
Viitat, saappaat, miekat ja kilvet oli tehty kauppojen mainoksista.

Tanssi ja soitto Charcon aukiolla, Maijan ja Heikin ikkunoiden alla, jatkui tällä kertaa vain yhden tienoille, kun edessä oli sentään maanantaiaamu. Edellisyönä "Suuret karnevaalitanssiaiset" olivat jatkuneet aamukuuteen!