Kapusin myös ylös kukkulalle pienelle kappelille, jonne munkit aikoinaan varmaan vaelsivat viettämään omia hiljaisia rukouksiaan. Polun varrelle oli pystytetty Jeesuksen ristintien 12 "asemaa" katoliseen tapaan. Neljä ensimmäistä olivat leveän päällystetyn tien varressa, kauniisti maalattuja ja hyvin hoidettuja. Neljä seuraavaa olivat rapistuneita, maalaamattomia, ja polkukin oli enää kapea hiekkapolku. Neljää viimeistä ei ollut enää ollenkaan, pieni polku vain kiemurteli tunturi- tai saaristomaisemaa muistuttavan kanervikon ja matalan kasvillisuuden keskellä ylös kappelille.
Kun saavuin ylös kappelille, siellä oli saksalainen seurue lennättämässä leijaa navakassa tuulessa. Leija oli tarttunut kappelin päätyrakennelmiin, ja seurueen kevyintä tyttöä kammettiin ylös irroittamaan sitä... Aika pian ne saivat leijan irti, kokeilivat "doch ein mal", ja lähtivät sitten alas. Katselin maisemia, otin valokuvia ja istahdin kappelin rappusille syömään vähän evästä (= persikkaa). Yhtäkkiä polkua pitkin laukkasi hurjaa vauhtia ylöspäin valkoinen hevonen, jolla ratsasti cowboy-hattuinen mies! Se oli aika hieno näky. En tiedä, minkämaalainen mies oli, hän vastasi vain elekielellä, kun näytin kameraa ja kysyin, saanko kuvata. Vähän aikaa ne viipyivät ylhäällä ja lähtivät sitten rauhalliseen tahtiin alamäkeen.
Äh, miksi mä aina innostun kirjoittamaan näin pitkästi? Tässä oli vasta ensimmäinen (ja lyhyin) retki... Nyt menen kuitenkin välillä parvekkeelle, kun kerran aurinko paistaa. Parvekkeella ei voi kirjoittaa, läppärin teksti ei näy kirkkaassa auringonpaisteessa. Jatkan myöhemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti