Karnevaaliviikko, 5: torstai, seurakuntaretki

Torstai oli karnevaalihulinassa taukopäivä, ja kaupungilla oli kuulemma tosi hiljaista. Vaan meilläpä olikin muuta ohjelmaa, nimittäin suomalaisen seurakunnan retki. Meitä oli liikkeellä iso bussillinen ja vähän enemmänkin, ainakin yksi pariskunta tuli nimittäin omalla autollaan. Reissuun lähdettiin aamulla klo 10 ja takaisin Puertossa oltiin vähän ennen kymmentä illalla.

Ensimmäinen pysähdys oli näköalapaikalla, josta näkee Garachicon kaupungin alhaalla rannalla. Samassa paikassa pysähdyttiin silloin marraskuussa, kun olimme Mascan retkellä Sirpan kanssa. Garachico oli muinoin saaren tärkein satama, mutta peittyi kokonaan laavan alle tulivuorenpurkauksessa v. 1706. Se osattiin onneksi ennakoida niin, että kaikki ihmiset saatiin ajoissa turvaan. Sittemmin kaupunki on rakennettu uudelleen samalle paikalle, mutta satama muutti silloin Puerto de la Orotavaan eli nykyiseen Puerto de la Cruziin.

Seuraavan kerran pysähdyimme katselemaan maisemia matkan korkeimmalla kohdalla, 1117 metrin korkeudessa. Olimme pilven keskellä, oli kosteaa ja tosi kylmää! Mutta sieltä näki hyvin saaren etelä- ja pohjoispuolen eron: pohjoisessa pilvistä ja vihreää, etelässä aurinkoista ja kuivaa, lähinnä kaktuksia ja matalia kasveja.

Ruokatauko pidettiin Santiago del Teidessä hiukan alempana ja siis hiukan lämpimämmässä myös. Se oli kaunis ja siisti pikku kaupunki, jossa mantelipuutkin vielä kukkivat (toisin kuin täällä rannoilla).

Tarjoilu oli runsas: alkupaloiksi salaattia, leikkeleitä ja juustoa, sitten (harvinaisen hyvänmakuisia) kroketteja, kanarialaista rancho-keittoa, pääruoaksi grillattua kanaa ja/tai possua ja ranskalaisia ja/tai ryppyperunoita, ja jälkiruoaksi vielä catalana eli paahtovanukas. Niin ja tietenkin leipää, voita, viiniä, vettä, limuja. Söimme itsemme ihan täyteen, mutta toisaalta - sillä pitikin pärjätä sitten iltaan asti.

Retken varsinainen kohde oli Playa de las Americas, jossa kuoro lauloi taas suomalaisessa messussa. Kuorolaisia oli tällä kertaa mukana vain kymmenkunta, sitten oli sitä seurakunnan vakioporukkaa, joka käy muutenkin joka viikko messussa, ja sitten oli satunnaisempia retkeilijöitä, joille messu oli harvinainen elämys. Esim. oppaamme sanoi, ettei ole kahteen vuoteen käynyt suomalaisessa messussa. Tämä olikin hyvin suomalainen: virsien sijasta laulettiin Anna-Mari Kaskisen messulauluiksi sanoittamia kansansävelmiä.